sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Haagan Rhodopuisto 2013


Olimme eilen Haagan Rhodopuistossa ihailemassa tuhansien rhodojen kukintaa. Puisto on iso, pinta-alaa on peräti 8,6 ha, mäntymetsässä keskellä Helsinkiä.
Siitä on ainakin 15 vuotta kun viimeksi olin siellä. Olikin jo aika tehdä uusi vierailu. Mutta olimme ehkä noin viikon verran myöhässä, sillä jotkut pensaista oli jo kukkineet. Silti puisto teki suuuren vaikutuksen. Vanhimmat rhodot on valtavan isoja.








Siellä tuuli sen verran, ettei mitään makroilua juuri voinut tehdä..

--------------------------------
Haagan Alppiruusupuisto (Rhodopuisto) on osa Suomen oloissa ainutlaatuista puuvartisten koristekasvien kasvinjalostustyötä. Vuonna 1975 alueelle istutettiin 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin.
Keväällä 1996 puistoa laajennettiin istuttamalla tuhansia keltaisia alppiruusuja sekä suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa.

Lue: Alppiruusupuisto
Vihreät sylit
-------------------------------
University of Helsinki planted 3000 rhododendron crossbreeds in the area in 1975. The purpose was to breed rhododendron. which would survive in the Finnish climate. In spring 1996, the park was expanded by planting thousands of yellow rhododendrons. Today the park belongs to the city of Helsinki.
The best time to visit the park would be June, when the rhododendrons are blooming.

x

20 kommenttia:

  1. Hei, upea puisto..mäkin olin siel yks vuos ja otin kans kuvia ja jos muistan oikein, niin kesyjä lintuja syöttelimme.

    VastaaPoista
  2. Rhodopuisto on tosiaan hieno. Pari kesää sitten kävimme paikkaan tutustumassa ja niitä valtavia pensaita ihailemassa.
    Taisimme olla heti kesäkuun alkupäivinä, silloin olivat parhaimmillaan. Tietty paljon on ilmoista kiinni.

    Upeata kukkaloistoa sait kuvattua nytkin.

    VastaaPoista
  3. Wow, was für fantastische Impressionen!...

    Liebe Grüsse aus der Schweiz

    Hans-Peter

    VastaaPoista
  4. Paras kukinta kausi on tainnut mennä jo ohi. Samoja kuvailin eilen ja huomasin saman.

    VastaaPoista
  5. You must be really happy that the spring is finally there. Beautiful pictures.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  6. Spectacular images. It is impressive to see this burst of light and life.
    Halaus

    VastaaPoista
  7. Das ist ja wunderschön! Was für eine tolle Idee, diese vielen Rhododendren zu pflanzen!
    Gruß
    Calendula

    VastaaPoista
  8. Upea puisto, alppiruusut ovat upeita kukkiessaan.

    VastaaPoista
  9. Kaunista, niin todella kaunista!

    VastaaPoista
  10. Just beautiful! Our rhododendrons are past their peak so this is a lovely sight to see.

    VastaaPoista
  11. Olen siellä kuljeskellut, likellä asustellut.

    VastaaPoista
  12. what a beautiful post with all these colours ! a wonderful place !
    have a happy week

    VastaaPoista
  13. Onpa hieno keidas kaupungin keskellä. Hyvä kontrasti kotoisten mäntyjen alla nuo upeat rodot.

    VastaaPoista
  14. nå ha kommet sommeren for fullt se jeg, flotte impresjoner ,
    dirk:-)

    VastaaPoista
  15. Amiga mia.Los colores de las flores,és un espectaculo que solo se puede dar en tu pais,gracias al clima.
    Te felicito por poder disfrutar de ellos.

    VastaaPoista
  16. Extraordinario reportaje del parque y de esas maravillosas flores.
    Un saludo, Ángel

    VastaaPoista
  17. Ihana paikka ja kivoja noi laudoista tehdyt polut.

    VastaaPoista
  18. So beautiful! Great set of nature shots.

    VastaaPoista
  19. Kuinka ihanaa. Meidän täytyy kiittää näitä lahjoja luonto antaa meille ympäri vuoden. Kiitos jakaminen. Orvokki :))
    suudelma.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...