perjantai 29. marraskuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
tiistai 26. marraskuuta 2013
Lauttasaaren vesitorni
Siinä se seisoo, yksin kalliolla puiden keskellä. Lauttasaarelaisena en voi ajatella saarta ilman vesitornia. Mutta nyt se puretaan huonokuntoisuuden vuoksi ensi syksynä. Olen asunut lähellä tornia, ja kallioilla on monet muistot. Mutta viime viikolla koukatessani tuonne ylös tajusin, että viime käynnistä onkin kulunut jo muutama vuosikymmen.
Jossain vaiheessa torniin suunniteltiin jopa ravintolaa, mutta kalliolle johtaa vain pieni huoltotie, ja parkkipaikan rakentaminen todettiin mahdottomaksi.
The old water tower (built in 1958), which was not in use anymore. It will be demolished next fall.
"Lauttasaaren vesitorni (korkeus 34 m) sijaitsee Kotkavuoren huipulla, Helsingin Lauttasaaressa. Se rakennettiin vuonna 1958. Vesitornista tuli heti valmistuessaan Lauttasaaren maamerkki, minkä jälkeen se on muodostunut eräänlaiseksi kaupunginosan symboliksi. Vesitorni on Suomen ensimmäinen suuri sienen muotoinen vesitorni ja tämän seurauksena rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus. Vesitorni on poistettu vesihuoltokäytöstä vuonna 1996"
Lauttasaaen vesitorni
Lauttasaaren vesitorni sai purkutuomio
Lauttasaaren vesitornin purkaminen siirtyi
PS. Tänään aamulla aurinko paistaa edelleen ja pakkasta on n. -6 C, mutta halusin tämän vesitornin julkaista, ennenkuin kuvat vanhenee ja talvi tulee.. :)
maanantai 25. marraskuuta 2013
Talven henkäys :)
It will become winter also here. In the morning, after the frosty night, there was visible thin crust of frost, and it had taken over the bay.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
perjantai 22. marraskuuta 2013
Keskuskatu remontissa
Job drawbacks.
Kävelykadulle valmistuu "lattialämmitys" ja laatoitus. Tämä on toinen vaihe.
On the walking street will be completed heating pipes and tiling.
This is the second stage.
This is the second stage.
Katso video ensimmäisestä vaiheesta.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Ohoh … hupsis
Rautatieaseman torille jäädytetään jo luistinrataa.
The ice skating rink is already freezing on the railway station square.
PS. Päivälämpötila oli +7 C.
tiistai 19. marraskuuta 2013
maanantai 18. marraskuuta 2013
Aaltoja etsimässä
Pressut pullisteli tuulen voimasta, ja mies, joka päästi laiturille, oli tullut tarkistamaan köysiä.
Tämä laituri on puolestaan Soukasta, jossa seisoin kauan ja yritin saada pärskeitä kuvaan - juurikaan onnistumatta. Eihän näissä suojaisissa vesissä aallot ole koskaan niin isoja, mutta kovan tuulen sentään tuntee.
x
lauantai 16. marraskuuta 2013
Espoonjoki marraskuussa
Tunnisteet:
Espoo,
Espoonjoki,
heijastus,
joki,
reflection,
silta
torstai 14. marraskuuta 2013
tiistai 12. marraskuuta 2013
100. tanssi tanssiblogissani
Vaihda tanssikengät jalkaan ja askel kohti kattoa.
Change your dancing shoes on and step up towards the ceiling.
Change your dancing shoes on and step up towards the ceiling.
Täytyy hieman brassailla, kun tanssiblogini "Villit askeleet" saavutti eräänlaisen rajapyykin: siellä on nyt 100. tanssi, Steppi. Joskus huomasin, että tutuista tansseista oli steppi unohtunut, ja päätin antaa sille järjestysnumeron 100. Mutta kauan se saikin odottaa... :)
Ensimmäisen tanssin postasin helmikuussa 2011, ja sinä vuonna tulikin yli puolet tansseista (54 kpl), innostus oli suuri, olihan tanssilajit tuttuja. Sittemmin tahti on hieman hidastunut.. Mutta ei tanssit vielä maailmasta lopu!
Ylivoimaisesti katsotuin tanssi on 9. Fusku (8570 katsojaa), seuraavat on 2. Humppa (5190) ja 6. Hidas valssi (4980).
Tervetuloa (tai -menoa :) katsomaan steppiä - ja muita tansseja :)
My "Villit askeleet - dancing" -blogg reached a milestone: there are now 100 dances and the last is Step - Tap dance.
The first dance was posted in February 2011, and that year turned out more than half of dances (54 pieces), my enthusiasm was great, when the dances were familiar with. But little by little the pace slowed down… But yes, in the world there is still dances.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
perjantai 8. marraskuuta 2013
Peilityyni meri
Tortaina aamulla meri oli peilityyni ja aurinko pilkisteli pilvien raoista. Koko maisema oli kuin pysähtynyt, odottamassa jotain. Oli sanoinkuvaamattoman kaunista. Ehdin juuri ja juuri rannalle, ennenkuin usva hävisi.
Onko kuvissa eroa? Kolme alinta on otettu harjoituksena Nikon D40:llä, jonka olen saanut "perintönä" pojaltani. Kaksi ylintä on pokkari Olympialla. Oli molemmat kamerat mukana, ja kuvia otin kummallakin.
Linkitetty / link by
maanantai 4. marraskuuta 2013
lauantai 2. marraskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)