lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kelju olo / Bad feelings

Olo on samanlainen kuin nyt ulkona toi sää…. Sataa lunta ja vettä, voi autuus ja ihanuus !!! Eihän se sisälläoloa haittaa, mutta ajatus keväisestä lumisateesta ei viehätä lainkaan.

Viikolla sain flunssan (ja mielettömän yskän), mutta sen kanssa pystyin elämään, mitä nyt päivä meni vuoteessa maaten yskien keuhkoja pihalle. Mutta sitten torstaina iski korvakipu, perjantaina sain tulehdukseen lääkkeen. Nyt on olo kuin Haminan kaupunki, päässä heittää ja korvissa suhisee (kaipa on sitä tinnutusta), enkä kuule juuri mitään mitä ihmiset puhuu.

Mutta kaikkein tylsintä asiassa on se, että nyt oli pakko jättää Sveitsin matka, piti tyttären luokse lentää heti Vapun jälkeen pariksi viikoksi. Mutta korvatulehduksen kanssa ei lennetä, sanoi Lääkäri, ja antoi lääkäritodistuksen matkan peruuttamista varten. Eipä silti, ei minulla nyt olisikaan voimia eikä energiaa lähteä. Harmittaa vain niin vietävästi. Vaikka ei sielläkään hellettä ole, ja luntakin on tullut, niin on siellä kevät kuitenkin paljon pidemmällä kuin meillä. Ja olisin halunnut nähdä pikkupojat. Mutta onneksi uusia edullisia lentoja tulee aika usein Finnairilta, joten uusi yritys myöhemmin.

My feeling is just like the weather is now .... It's raining snow and water, it's not any fun.

In this week I got a flu and an insane cough, I was in the bed for one day. But on Thursday I got an ear pain, on Friday I received a drug. My ears make a row and I don't hear just anything what people are talking about.

But the most boring thing is that I can't go to the Swiss voyage, to my daughter. I had the vacation for a couple of weeks from the First of May.. But ear infections do not do any flight,, said the Doctor, and issued a medical certificate for the cancellation of the trip. I feel so angry when I have to cancel my trip. I would have wanted to see my grandchildren. But I know that new cheap flights will come pretty often.


31 kommenttia:

  1. Suunnitelmat muuttuu. Karmea sää. Niin sakea lumisade, että tuonne eksyisi, jos lähtisi ulos. Silmälasit menettää näkyvyytensä hetkessä. Kevät...juu niin kai.

    VastaaPoista
  2. Harmillista, parantele nyt itsesi hyvin, niin kyllä se ilon päivä koittaa!
    Hyvää vappua, kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  3. I'm so sorry! That's mean that you had to cancel your flight to Switzerland to visit your daughter and her family! Ear infections are so hurtfull, get well soon!
    Greetings
    Calendula

    VastaaPoista
  4. Get well soon. ( Incuding the weather).

    VastaaPoista
  5. I'm sorry for you and I hope you get better.

    Kisses.

    VastaaPoista
  6. Ouch! I hope you are better soon. I enjoyed your pictures, though!

    VastaaPoista
  7. zo zie je maar je krijt van alles wat.

    VastaaPoista
  8. Sorry about the cancelled trip. Hopefully you can make up for it soon. It sounds like a sinus infection.

    VastaaPoista
  9. Bad weather will be end soon. I hope your ear infection also will resolve quickly. Surely there will be more days to fly to Switzerland.
    Halaus

    VastaaPoista
  10. Kylläpä nyt sattui huonoon aikaan, mutta uusi yritys kunhan saat itsesi kuntoon.
    Hyvää vapun aikaa!

    VastaaPoista
  11. Es una locura, parece un tiempo realmente invernal, deseo que te mejores pronto, cuídaté, tendrás otras oportunidades.
    Un fuerte abrazo

    VastaaPoista
  12. Voi, miten pahoillani olen sinun ja tyttäresi puolesta. Eräs ystävä sanoi, että Suomessa on nykyisin helppo asua, kun vappu-, juhannus- ja jouluaattona on samanlainen sää. Räntää sataa ja lämmintä on pari astetta lämpimän puolella. Oikaista paranemista.

    VastaaPoista
  13. Similar clima tenemos por aquí y algo griposos si que andamos todos. solo decir que pasmos de tener unas temperaturas máximas de unos 30 grados pasamos a unas minias de cera de -10 grados.

    Saludos.

    VastaaPoista
  14. Espero que te recuperes pronto, las fotos son estupendas aunque el clima no sea el deseado...
    Un abrazo

    VastaaPoista
  15. Oh so sorry to hear you are unwell and will miss your trip to Switzerland. Rest up and I hope you get better real soon.

    VastaaPoista
  16. I am so sorry - and hope you get better quickly. And can see your daughter and grandbabies.

    VastaaPoista
  17. These changes of time, so abrupt, are not good. Hope you feel better.

    Kisses

    VastaaPoista
  18. Älä yski tännepäin.

    VastaaPoista
  19. Hoping you get better soon and the sun will shine for you too.

    VastaaPoista
  20. So sorry that your ear infection has meant that you cannot visit your daughter and grandchildren in Switzerland - come on warm sunshine it is time for you to visit Finland immediately.

    VastaaPoista
  21. Hyvät sää kuvat!
    Huomiselle on lupaillut aurinkoista ja yli 10+ astetta.
    Nopeasti lumi sulaa, täällä oli jo kävelytiet sulat kun kävin tunti sitten kävelyllä.

    Harmi, että matkasi peruuntui.

    Paranemista Sinulle!

    VastaaPoista
  22. Amazing that it still can be this terrible weather in almost May.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  23. nå er det nok med Snø , Gratulerer med seier i dag . Heia Bottas og Raikønnen :-)

    VastaaPoista
  24. Oh! bad timing!
    Hope you feel better soon!

    VastaaPoista

  25. Lumi tuli, lumi suli (runoni). Pettymyksiä tulee elämässä, mutta nekin menee ohi ajan kanssa. Kurjasta olosta paranet ainakin kolmessa viikossa. Nuku nuku paljon!

    VastaaPoista
  26. Dos estupendas fotografías, me gustan.
    Saludos.

    VastaaPoista
  27. Asioilla on tapana järjestyä. Niin sinunkin tautisi lähtee aikansa muhittuaan tiehensä ja paranet, sitten matkalle.!

    VastaaPoista
  28. My body started to tremble with these beautiful photos !

    VastaaPoista
  29. That weather looks simply awful! I would not enjoy that at all. And then to be sick also! So sorry you had to cancel your trip. From more recent posts, I think your weather has improved and I hope your health has also improved and your ear is healed and you can hear and make new plans to see your grandchildren!

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...