torstai 10. maaliskuuta 2016

Rahanmenoa ei voi estää !! / Wasting money can not be blocked !!

Maanantaina meni takarengas puhki (ihan itsekseen) eikä sitä haperoa rengasta voitu korjata (oli vuosimallia. 2004, en näköjään ole ostanut kertaakaan uusia nastarenkaita). Muutaman päivän oli alla moporengas eli vararengas, jonka nopeus saa olla max 80/h. Tänään kävin sitten vaihdattamassa kesärenkaat alle (ja ostin uudet nastarenkaat ens talvea varten).
Ikänä en ole tähän aikaan kesärenkaita vaihtanut, joskus vaihto on mennyt pitkäksikin. Mutta ei sitä viitsinyt vaihdella edestakaisin, kun meillä täällä tiet on jo kuivat. Enkä mene minneen, missä on vielä lunta, kuten pikkuteille. Ja ensi viikollahan lähden matkoihin.

Ja jotta päivä olisi täydellinen, pokkarikamerakin hajosi. Siitä meni aukon sulkijat sököksi. Ihmettelin miksi näkyy vain viiru, kun piti tämä kuva ottaa. Kunnes huomasin, ettei aukko ollut auennut. Käytin "väkivaltaa" ja levitin esteen, otin kuvan, eikä sulkijat enää menneet paikoilleen.
Täytyy pikaisesti ostaa uusi pokkari. Olin muutenkin harkinnut uuden ostoa, mutta nyt on pikkuinen pakko, sillä matkalla se on usein parempi kuin ainainen iso kamera kaulassa. Suunnittelen ostavani Olympus Traveller SH-2. On se sitten hyvä tai ei... Vai onko kellään antaa vinkkiä hintaluokassa max. 350 .
----

On Monday the rear tire of my car broke out in (they was the model year 2004, I haven't ever bought new spike tires). During a few days there was a spare tire, the speed of which may be max 80 km / h. Today I changed summer tires under  (and I bought a new spike tires for next winter).
I have never changed the summer tires at this time of year (normally, they are changed after Easter or in April). But there was no profitable to change back and forth, as the roads are already dry here. I don't drive to where there is snow, like to little roeads. And next week I'll travel away.


And if the day would be perfect, also my compact camera broke. This photo was the last one :(. I need an urgent to buy a new one. I was anyway considering a new purchase, but now is a little forced, because travelling with the pocket camera is often better than always keeping the big camera around your neck. I plan to buy Olympus Traveller SH-2. Whether it is good or not.



41 kommenttia:

  1. I wish you better luck for the coming time.

    VastaaPoista
  2. Let us hope this is the beginning of good luck.

    VastaaPoista
  3. No jopas sinulla oli päivä =). Eikö muuten olekkin hauskaa (tai siis oikeastihan siinä ei ole juuri mitään hauskaa) että usein tulee monta rahanmenoa yhtä aikaa. Ihanaa reissua sinulle, odotan jo innolla kuvia. Toivottavasti ennätät ostaa mukaan uuden matkakaverin =).

    VastaaPoista
  4. Hopefully things look good for you in the coming days, best wishes!

    VastaaPoista
  5. Voi kurja! Onneksi oli vararengas eikä pelkkää paikkaussarjaa.

    VastaaPoista
  6. It's a bad luck, maybe you'll get lucky.

    VastaaPoista
  7. dat zijn niet de reserve wielen van vroeger meer.

    VastaaPoista
  8. Always very enoying such a flat tire.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  9. da var du uheldig stakkar. Olympus er greit, har selv epl-5 som andre kamera, veldig fornøyd !

    VastaaPoista
  10. No on tosiaan ollut monivivahteinen päivä. Se jää ilmeisesti kalliisti mieleesi... Varmaan oikein hyvä tuo ajattelemasi kamera, itselläni on samantapainen Olympus pokkarina, tosin siinä on lyhyempi zoomi ja 1,8F valovoima. Jos et tarvitse pitkää zoomia niin tämä voisi olla toinen vaihtoehto. Ohjehinta huomattavasti kallimpi kuin rajasi, mutta tarjouksessa lähes tuossa hinaluokassa. Valovoima 1,4-2,3. Tuo Leican optiikka on laadukas, on kokemusta. Itselläni on ollut Panasonicin pokkari ja oli paras pokkari millä olen kuvannut. Lattialle tipahti. :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki jäi pois, siis tällainen: http://www.rajalacamera.fi/panasonic-lumix-dmc-lx7-kompaktikamera.html

      Poista
    2. Lumixia olin haaveillut (olin nähnyt ja haastatellut käyttäjää ;), sellaista joka maksaa jotain yli 700e. Mutta nyt tähän konkurssiin se on liian kallis. Ensimmäinen hyvä pokkari mikä minulla on ollut, oli Olympus, jonka sain Anttilalta puoleen hintaan (ovh oli ollut n. 500 e) Siitä tykkäsin ennenkuin meni rikki.. Nykyinen on (oli) Nikon, josta en ole koskaan oikein pitänyt, mutta eihän sitä poiskaan voinut heittää. Siksi haikailen nyt Olympuksen perään, sen hintahaitari eri liikkeissä on 290-330 e. Sinun Lumix on Rajalalla hintaan 379 e, joten ei paljon yli hintakattoni. Aion, jos suinkin ehdin, mennä huomenna Rajalalle ja katson mitä siellä sanovat (= suosittavat ja/tai tarjoavat). Ainakin näiden kahden väliltä, siis sun suosituksen ja Olympuksen. Kiitos sinulle.

      Poista
  11. The tires of my car often took turns to puncture. The highways and streets in Los Angeles are dirty and scattered with debris like nails and other craps that fell off from other trucks, which puncture tires all the time. The often broken roads with holes aren't good for my tires either. I hate all my flat tire incidents because they were always very scary.

    VastaaPoista
  12. Sellainen päivä sinulla! Onneksi kaikki päivät eivät ole sellaisia. Onnea uuden kameran ostoon. Neuvoja en osaa antaa, minulla on pokkarina ihan vaatimaton Nikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikon oli minulla ja se meni rikki - ihan itsestään lopetti sulkijan liikkeet. Enkä viitsi (enkä ehtisikään) korjauttaa.

      Poista
  13. Oih ja voih!
    Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  14. Hay veces que los problemas vienen todos juntos...
    Seguro que con esa cámara harás estupendas fotos
    Un abrazo

    VastaaPoista
  15. Not good. I hope the coming week is much, much better.

    VastaaPoista
  16. A lot of bad luck sometimes comes all together. But now all things will be better I am sure.

    VastaaPoista
  17. Misfortune never comes alone , relative to the camera could look for information online, my camera is a diigital reflex , I had a compact of the Sony brand, but it broke.

    kisses

    VastaaPoista
  18. Tärkein ominaisuus on, että vangitsee katseet joka suunnalta, mutta voisin hyvinkin ostaa tuollaisen, jos olisi tarvetta hyvään hinta-laatu -suhteeseen.

    http://www.olympus.fi/site/fi/c/cameras/digital_cameras/traveller/sh_2/index.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä linkkiä olen "kuolannut". Kattoo nyt sitten mikä osuu haaviin, jos mikään...

      Poista
  19. I hope things get better for you!

    VastaaPoista
  20. No, voi harmitus! Mutta, aattele, jos kamera olisi mennyt matkalla mennyt rikki...
    Onnea kameran metsästykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano.. Tänään pitäisi päättää ja ehkä ostaakin. On alaston olo ilman pokkaria arkikäytössä.. :)

      Poista
  21. No etpä ainakaan vaikuta masentuneelta vastoinkäymisten kohdatessa. Omasta mielestäni järjestelmäkamera sen pitää olla. Kuntokin nousee ja niska vahvistuu kun sitä raahaa matkoillaan mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä sitä maahan vajoaisi, on otettava kaikki vastaan mitä tulee ja mieluummin huumorilla :) Aion ottaa myös järkkärin mukaan matkalle, mutta pikku kävelyillä ja semmosilla pokkari on huolettomampi olla mukana... ettei kunto kesken pettäisi :)

      Poista
  22. Oh my goodness, that is not good. Hope all is well now.

    VastaaPoista
  23. Coisas que acontecem a quem anda na estrada.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  24. caution on the roads ... they can still be slippery :)
    Olympus SH2 is a good camera

    VastaaPoista
  25. As they say, misery loves company. I hope that their limits are exhausted for a longer time. Anyway - good photo.

    VastaaPoista
  26. Sorry to hear about the tire and camera problems! Since moving to Germany (from Canada) we haven't bought winter tires. On the days when it's too snowy, we just don't drive. The two winters here have not been so bad though.
    Hope you will enjoy the new camera at least!

    VastaaPoista
  27. Boa tarde, normalmente quase não acontece um pneu furado, mas quando acontece, são dois ou três de seguida, por uma questão de segurança deve por pneus, é essencial pneus com boa aderência.
    AG

    VastaaPoista
  28. Aargghhh tää on niin tätä. Tänään käsijarru se noin pari sataa ja ensi viikolla auton palkeenkieli 400 ja jatkanko. ;) Zemppiä!

    VastaaPoista
  29. No on sulla ollut siellä päivä sieltä kurjimmasta päästä!
    Mutta toivon, että kaikki järjestyy kuitenkin.
    Hyvää matkaa sulle ja ota paljon kuvia, vaikka silläuudella kameralla, minkä ostat, hi!

    VastaaPoista
  30. aie you have not had any luck, but this has all happened to us one day !

    VastaaPoista
  31. Si que es mala suerte dos pinchazos seguidos, en cuanto a esas ruedas vaya manía que han cogido los fabricantes en colocarlas en lugar de unas como las otras.

    Saludos.

    VastaaPoista
  32. Outs melkoista onnettomuutta samalle päivää, kirpaisee, mutta saitpa nyt hyvän syyn hankkia uudet talvirenkaat ja uuden kameran. ;) Tässä vaiheessa tunnustan (sinulle ensimmäisenä), että minullakin pyörii mielessä pikku Olympuksen hankinta. Ei kuitenkaan pokkarin vaan sellaisen peilittömän "minijärkkärin"...

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...