lauantai 1. syyskuuta 2012

risteily meripelastusaluksella

Kivenlahdessa oli Kivenlahti-päivät kaikkine tykötarpeineen. Oli myös arpajaiset, jossa voitin pienen risteilyn meripelastusaluksella. Kunhan he ensin olivat esittäneet pelastusnäytöksen. Vitsi, että oli ihanaa. Vaikka alkoikin hieman ripsotella vettä, ei se haitannut.

Meitä onnellisia voittajia oli 4, jotka ahtauduimme tuohon veneeseen kahden miehistön lisäksi. Minut istutettiin kakkoskuskiksi. Hyvä paikka, ei pärskeet niin osuneet naamaan, mutta mahdoton paikka perävanan kuvaamiselle.

Piti laittaa kypärä päähän ja pelastusliivit ylle. Ja sitten menoksi.

Niin, "pojat" myös kurvailivat, ja näyttivät, miten vene pysähtyy hetkessä ja 
miten se kääntyilee paikallaan.


Haastattelin vähän kuljettajaa: Espoossa on n. 100 hälytystä vuodessa. Nyt vauhtimme oli n. 25- 27 solmua, kun oli enempi väkeä kyydissä, mutta muutoin vene menee yli 30 solmun nopeudella. Heillä on 24 tunnin hälytysvalmius, ja tunnissa he ovat jo matkalla hälytyspaikkalle.

I won the lottery a trip in a sea search board ( uugh... google translation !! .. :).
I seat next to the driver, so it was difficult to take fotos. I
t has began a little rainy. But anyway, it was really wonderfull.

Ai niin, se iso sade alkoi vasta parin tunnin kuluttua risteilystä, ja nyt sit sataa.

x

30 kommenttia:

  1. congratulations! it must have been a good adventure!

    VastaaPoista
  2. Vautsi...sehän oli hienoa, että voitit risteilyn. Uskon, että olit täpinöissäsi, eikä haittaa vaikka perävanat jäi kuvaamatta. Olihan tuossa ohjaamonkin puolella kuvattavaa...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli vaan, että oli vain lyhyt risteily. Mutta sitäkin antoisampi. Ja totta, ei niitä perävanoja niin kaivannutkaan.. :)

      Poista
  3. Voi kun mukava voitto, nautit varmasti. Mitä nyt yksi sade tuon kaiken rinnalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin 100 prosenttisesti. Jotenkin uskoinkin, että voitan, oli sellainen kutina... Ja se sade oli onneksi vasta sellaista kosteata ilmaa. Joka ait myöhemmin muuttui täksi todelliseksi sateeksi, mikä nyt meillä on. Ei niin usein ole ollutkaan tämmöistä, oikea syyssade.

      Poista
  4. Koska et ole voittanut Välimeren risteily, tämä ei ole huono.
    Halaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Les seves paraules eren divertits. Potser això reemplaçarà el seu creuer pel Mediterrani. Però no hi havia cap premi tampoc.
      Gràcies, josep.

      Poista
  5. Wow, kateellinen täällä! Komeita miehiä, vauhtia ja menoa! Jess!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kateuden aiheinen trippi. :) Kundit oli mukavia ja vauhti hurmas..
      Samoin sinulle, kiitos.

      Poista
  6. Good report you gave us a differente prespective and different subject, well done =D

    Thanks for asking for my shoes. I was still thinking about the picture he wanted to do with them, but I have already decided and the photograph was taken, is now available on the blog.

    VastaaPoista

  7. Tuliko parin vuoden takaiset muistot mieleen, sielläkin sinä risteilit, mutta järvellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan se mieleen. Tämä vaan oli pienempi alus ja ärhäkämpi, sellainen kilpuri ennemminkin. Ja tää oli merellä...! Se siellä silloin veti sisäänsä puolta enempi ihmistmäärää. Mutta yhtä kivaa se oli silloinkin..:)

      Poista
  8. Olipa hyvä tuuri. Tuohon veneeseen uskaltaa mennä, on pelastajat lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. niin, oli kunnon kypärät ja puhaltuvat pelastusliivit, - ja pelastusmiehistö. :)

      Poista
  9. Hey again, i just pass to awnser your question. No, the shoes are not new, i just cleaned them, hehehe

    VastaaPoista
  10. Hieno juttu orvokki! Olen iloinen puolestasi, elämykset ovat aina paikallaan. Ja jotain niiden eteen pitää tehdä itsekin ja luottaa sit onneen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipähän tähän tarvinnut muuta tehdä kuin raapustaa nimi paperiin. Tiesin, että voitan (jostain syystä) ja niinhän siinä sitten kävi.
      Kun jotain tahtoo, niin välillä se toteutuu :)

      Poista
  11. No doubt your beautiful photos are a good tribute to his important work. Greetings.

    VastaaPoista
  12. Do not worry about the translation as it was fine and what a treat that trip was for you! I am thankful that we have Google Translate as it allows us to better communicate with each other. Many thanks!

    Bises,
    Genie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I agree. Without Google translation it would be a little difficult to "talk" with each others. And at the same time learn some languages.
      Thanks a lot, Genie.

      Poista
  13. Olitpa onnekas kun pääsit kokemaan tuon! Se on aina vaan niin itsestään selvää että hätätilanteessa / vaarassa kaikki toimii mutta mielenkiintoista nähdä ketkä sitä toimintaa pyörittävät ja miten!
    Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Oli kiinnostavaa katsella ja kuunnella - ja risteily oli niin kiva, että jos olisin nuorempi, liittyisin mukaan meripelastustoimintaan.

      Poista
  14. Oi, sinullapa oli kiintoisa matka pelastajien kyydissä. Samankaltainen alus ajaa tästä ohi useinkin. Tekevät tärkeätä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän kyseisen veneen majapaikka on Haukilahdessa. Itse en ole nähnyt näitä liikenteessä, ainoastaan "parkissa". Tärkeä, ja mielenkiintoinen työ.

      Poista
  15. That sounds like fun... although it doesn't seem to be very warm. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It was nice !
      Hmm.. we have now the beginning of autumn, not so warm any more. But no, there was not so cold as it looks.. :)

      Poista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...