tiistai 15. toukokuuta 2012

11 vastausta


arleenan sanomat -blogin arleena haastoi vastaamaan 11 kysymykseen.
Haasteen säännöt ovat seuraavat: Vastaa saamiisi kysymyksiin, 
keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin 
ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä.

Arleenalta saadut kysymykset ja mun vastaukset:
1. Miten asut, omakotitalo, rivitalo, kerrostalo ?
Kerrostalossa, meren äärellä. 

2. Mikä on seuraava hankinta kotiisi ?
Taitaa se olla ruokapöydän alle menevä matto. 

3. Minkä harmittavan ostoksen olet tehnyt  kotiisi tai itsellesi ?
Turhan monia käyttämättömiä vaatteita, olen impulssiostaja, ja palautan, jos ehdin päättää palauttamisesta ennenkuin aika umpeutuu.


4. Mikä taas on ollut ilahduttavan onnistunut ostos ?
Sohva, tykkään kun nyt on nurkassa divaanisohva. 

5.  Keräätkö jotain ?
Mä olen periaatteessa lopettanut kaiken keräilemisen, mutta en voi kuitenkaan aina vastustaa sinisiä, tai puhtaan lasin värisiä pulloja. 

6.  Mieluisa harrastuksesi ?
Kyllä se tanssiminen on se mieluisin, vaikka se nyt on vuoden aikana jäänyt hieman vähäisemmälle olosuhteiden pakosta. 

7.  Minkä asian tai taidon haluaisit oppia ?
Haluaisin olla oikein hyvä kamerankäyttäjä - niin, ja photoshop-taituriksikin haluaisin. 

8. Paras katsomasi elokuva ?,
Krääk, sitä en nyt muista. Katson aika vähän elokuvia telkusta, ja milloinkahan olisin viimeksi ollut oikeassa leffassa. 


9. Kukka tai kukat, jotka ostat seuraavaksi tai toivot saavasi ?
Gerbera on ympäri vuoden mieluisin, ja sitten tietenkin ne orvokit. Sain viimeksi orkidean, ja ehkä ostan itselleni niitä lisää. Ne on helppohoitoisia tällaiselle kasviporopeukalolle.

10. Väri, jota et hankkisi vaatekaappiisi ?
Vihreä. .

11.  Mikä on lempiruokasi ?
Pistit pahan. Se on mielialan mukainen juttu (ajattelen usein, ettei vatsa tiedä mitä suuhun laittaa ..:). Mutta oikein hyvät lihapullat on aikas hyviä, ja lihapata.


Ja tässä minun uudet 11 kysymystä:
1. Mikä saa sinut tuulettamaan, eli ilostumaan yli kaiken?
2. Mistä tulet niin vihaiseksi, niin vihaiseksi, että?
3. Mkä on mieluisin kuvauskohde, jos ja kun valokuvaat?
4. Tervehditkö naapureitasi / saman tien varrella asuvia?
5. Otatko katsekontaktin vastaantulijoihin, kun olet ulkoilemassa?
6. Oletko hame vai pitkäthousu -ihminen?
7. Osaatko tanssia?
8. Oletko käynyt lavatansseissa?
9. Entä karaokebaareissa?
10. Mikä on pisin aika kun et ole käynyt bloggerissa (tai vastaavassa)?
11. Mikä sinusta tulee isona?



Ja nämä 11 bloggaajaa haastan vastaamaan niihin:
Famu Falsetissa
TeeTee


33 kommenttia:

  1. Hei, kiitos kysymyksistä! Pyrin mahd. pian vastailemaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Tartun tähän ennen pitkää:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta. Jään miettimään vastauksia ja kysymyksiä ja laitan ne blogiin kunhan ehdin :)

    VastaaPoista
  4. No niin, utelias kun olen, tulin heti katsomaan...
    et ihan helpolla päästäkään.;)
    Vastaukset löytyy helpommin kuin keksiä uudet kysymykset, mutta yritetään...
    Kiitos Orvokki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Uusien kysymysten keksiminen se vasta olikin haaste :D

      Poista
  5. Kiitos orvokki. Ja taas tunnen sinua hitusen enemmän.
    Niin moneen kohtaan olisin vastannut juuri samalla tavalla. Valokuvausjuttu esim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä haasteen heitit ! .. :) Mutta kivan sellaisen.

      Poista
  6. Kiitos kysymyksistäsi! Pyrin vastaamaan...

    En ole ihan varma siitä, että olet vastannut oikein omiisi. Kysymys nro 7: olet jo erinomainen kamerankäyttäjä - olen nautinnut monesta kuvastasi viime vuosien aikana. Mielenkiinnolla palaan aina tänne katsomaan mitä Orvokki taas on keksinyt.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milena, kauniista kommentistasi.
      Odotan vastauksiasi.. :)

      Poista
  7. Very special article.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  8. Dear Stemorsblomst! You are too kind to me - thank you for your warm comments, believe me - I really enjoy!
    Wonderful pink tree, absolutely adorable! Hugs and hugs to you

    VastaaPoista
  9. Yritetään yritetään, vaikka olenkin näissä jutuissa hirmusen huono/laiska/saamaton :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... jospas olisit nyt myös ../viitseliäs/kekseliäs.. :DD

      Poista
  10. Hups!! Kiitos haasteesta. Yritän selviytyä siitä sopivaan rakoon ja Huomenta aamuvirkulta :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos hauskoista vastauksista ja haasteesta myös. Kysymyksistäsi on monikin oikein minulle sopivia, joten otan kyllä haasteen vastaan. Tänään menen keittämään mummelin vieraille nimipäiväkaffetta, mutta sitten elämä jatkuu taas ...:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UUna, tein niistä kysymyksistä sellaisia, joista itse(kin) selviäisin helposti.. yhdellä sanallakin :) Mutta kiva kun otat haasteen vastaan.

      Poista
  12. Mukava oli lukea vastauksiasi. Kyllähän Sinä olet jo taitava kuvaaja, sekä kuvienkäsittelijäkin. Ymmärrän kyllä, ettei sitä koskaan liikaa osaa kuvallisella saralla, löytyy opittavaa.

    Kiitos Orvokki!
    Täytyypä katsoa, milloin saan aikaiseksi vastailla....
    Tiuhaan olen saanut haasteita. Mietin hiljakkoin, että lopettaisinko vastaamasta, kun alkoi väsy ja saamattomuus saada otetta. Dadgettiin mainos "en ota haasteita vastaan".;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus kehuista... :) Mutta itse tunnen olevani vasta noviisi.

      Ei se mitään, jos olet kyllästynyt haasteisiin tai vastaaviin. Niitä onkin nyt kierrellyt aika liuta. Mutta jospa johonkin rakoseen saat mahtumaan, ENNENKUIN laitat gadgetiin ilmoituksen.. :D

      Poista
    2. Juuri noin aattelin, että vastaan vielä Sinulle, ennen haaste luukun sulkemista.:D

      Olen vastaillutkin, vielä loppu silausta tarvii.
      Sokea olen äiteenkielessä, aina vaan uutta virhettä tulee näkyviin.;)

      Poista
  13. Mielenkiintoisia kysymyksiä olet keksinytkin. Näitä lukemalla tutustuu paremmin, mutta vastaukset ottavat kyllä oman aikansa ja joskus tahtovat jumittua jonnekin hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kaanon. Jollei heti ota osaa, niin ne unohtuu, eikä sitten enää muistakaan, mitä ja millaisen haasteen sai ja kenelta ja koska...
      Yritin tehdä kysymyksistä helppoja. Se oli baikein osa tässä, niin.. ja niiden 11 bloggaajan valitseminen. Olisi ollut vielä toinen 11 mokoman satsi, jolle olisin halunnut antaa.

      Poista
  14. Kiva lukea vastauksiasi, vihreää ei minunkaan kaapistani löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, kuinka jotain väriä ei vain yksinkertaisesti itsellä sulata.

      Poista
  15. I like that picture, beautiful flowering tree. Greetings.

    VastaaPoista
  16. No, kivat vastaukset olitkin laittanut ja taas oppii tuntemaan toisensa paremmin.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...