torstai 3. marraskuuta 2011

Silloin ennen ... ja hieman tätä päivää..

Minulla on ollut pitkään paussia täältä blogistani, kaaos jatkuu ja jatkuu kotonani. Ikkunat on vaihdettu ja pesukin tehtiin viime perjantaina - ja siivous suoritettu (oli ihana tunne olla puhtaassa kotona kaiken hässäkän jälkeen). Mutta minun kotiremontti siirtyi erinäisestä tylsästä jutusta tuonnemmaksi, ainakin kuukauden päähän. Ja samaan aikaan on tehtävä duunia. Mä en kohta enää kestä!!

Koko talossa on vielä ikkunarempan jälkeisiä tekemisiä; ulkopaneleiden vaihtoa, rappujen ovien vaihdot, asuntojen tuuletusikkunoiden päälle laitetaan pimentävät ritilät - tylsä juttu, kun ei niitä ikkunoita kuitenkaan voi avata, kun ei niihin nainen edes yletä ja parvekkeen ovi on alapuolella.. mutta julkisivulautakunta haluaa että talon julkisivu on kuin ennenkin, pöh.. niinkuin se julkisivu juurikaan näkyy,  kun tuuletusikkunat avautuvat parvekkeelle ... tuleekohan tänä vuonna valmista.

Mutta menneestä ajasta laitan tähän iki-ihania vanhoja kuvia. Äitini ja isäni nuoruudesta. Monet kuvien nuorista oli isän ja äidin ystäviä, avoiduttuaan perheystävinä aina siihen asti kunnes kukin vuorollaan poistui tästä maailmasta. Vieläköhän syntyy yhtä kestäviä ystävyyssiteitä. Helsingissä lapsuutensa (isä) ja nuoruutensa (molemmat) saivat ystäviä muista helsinkiläisistä, jotka kukin jäivät paikkakunnalle työn mukaan. Nykyisin opiskelu- ja työpaikat vievät ihmisiä milloin minnekin, niin ystävät fyysisinä tapaamisina harvenevat ja vaihtuvat.

Äitini (ensimmäinen vaemmalla) ystävättärineen/työtovereineen  joskus 1930-luvun alkupuolella (ehkä 1933 ?) Helsingissä.. Nuo hatut ja käsineet - laukuista puhumattakaan -  tekivät nuorestakin aikuisen naisen.
My mother, first on the left, the picture was taken maybe1933.

Isäni nuorena poikana (17 v, toinen oikealla). Kallion kaupunginosan kasvatti kun oli, niin kuvakin on sieltä, oletan. Kuva vuodelta 1929. Nuo ihanat, pakolliset lippalakit.. !
My 17-year-old father, second from right. The picture is from 1929

x

31 kommenttia:

  1. Oi aika entinen..silloin tytöt halusivat pukeutua kuin aikuiset naiset ja nykyään vanhatkin naiset kuin nuoret tytöt.
    Lippalakki pojilla oli pakollinen, myöhemmin tuli sitten pipot ja nykyään lippalakki takaperin ja vinoperin, joskus jopa suorassa.

    Rempasta puheenollen, kyllä se siitä, hiljallensa ja hiljallensa, niinkuin jossain laulussa sanotaan. Jouluna,kun on lopulta White Christmas, olet sitten ikionnellinen omassa kotona.

    Pysy nyt vaan terveenä, älä hanki iskiasta niinkuin minä, kävely ei nyt maita :(

    VastaaPoista
  2. Eihän silloin ennen vanhaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä lapsuusvaatteista suoraan aikuisuuteen. Se välivaihe, eli ns. teinivaatteet puuttui. Ne tuli vasta minun nuoruudessani. Taidan olla sitä ekaa sukupolvea joka pukeutui minihameeseen ja mikroihin ja leveälahkeisiin farkkuihin ja kipparitakkiin jne. Isosiskoni pukeutui vielä kuin vanha aikuinen samaan aikaan (ja hän nuortui silmissä vuosien kuluessa.. :)

    Ja kun on nuoruudessa pukeutunut eri lailla kuin sen ajan aikuiset, niin sitä jatkaa samallailla, sillä siihenhän me totuttiin, mehän ollaan se ensimmäinen ns. eläkeläissukupolvi, joka on elänyt erilaisen nuoruuden. Ja kuka sanoo mikä on se oikea tyyli. (Tietenkin liika nuoruusintoilu vaatteissa on liikaa, sitä yliampuvuutta näkyy silloin tällöin)

    Kiitos Anjuusa kommentistasi. Yritän pysä terveenä, vaikka heikkoa tekeekin välillä. Toivottavasti iskiaksesi ei vaivaa pitkään. Nythän saat vapaasti "laiskotella"... hmmm
    Ja tiedä siitä joulustakaan....

    VastaaPoista
  3. kivat kuvat! hyvin samanlaisia muistan isän ja äidin kuvista, vaikka maalta/maalla ovatkin ikänsä asuneet :)
    - puhumattkaan sit sun pukeutumismuisteloista!

    mutta tuo sun "tuulikello"!!! ihana, etsin pitkään pienen kilahtelun lähdettä ja löysin yläkulmasta! hauska! milloinkahan mä jaksasin keskittyä oman blogin rakenteluun...

    tsemppiä kestämiseen kotona!

    VastaaPoista
  4. Kivoja nuo vanhat kuvat. Mutta vielähän H:gissä -60 luvun alkupuolella naiset (nuoretkin) kulki hattu päässä ja pitsihansikkaat kädessä (kesällä) ja yhteen aikaan oli muotia käyttää huivia ja hansikkaita kesämekon kanssa. Olikohan vaikutteita jostain elokuvasta ja BB:stä, niin muistelen.

    VastaaPoista
  5. Nämä on nostalgisia, nuo muistot.

    Harmi kun ei ole skanneria, en saa omasta äidistäni tänne nuoruusajan kuvia, joista suurin osa on edelleen isosiskoni jäämistössä.

    Ihmettelen usein vieläkin, mihin hitsiin sieltä metsän (-30 luku) keskeltä naiset lähti niin tyylikkäinä liikkelle, pelkällä potkukelkalla tai hevosreellä.

    Kuvat enimmäkseen talvisia kuvia, koska silloin ilmeisesti oli joutilasta aikaa paremmin.

    Siihen aikaan (60 luku)naisetkin oli naisellisia ja tyylikkäitä, ilman liituraitaa tai liiallista seksikkyyttä.

    Heissä oli sitä jotakin. Naiseutta.

    VastaaPoista
  6. Kun koti on hyrskyn myrskyn -siis täälläkin - pysähtyy mielellään muistelemaan mennyttä ja läheisiä.
    Onko se turvattomuutta, kun kodin järjestys ja seesteisyys on hajalla.

    Valmista tulee aikanaan, ja entistä ehompaa.

    VastaaPoista
  7. Hei, suuri ja ylimääräinen tulo, jossa nämä herttainen kuvia.Edellinen merkinnät ovat erittäin hyviä.
    Miksi toit ne muistot, ne pienet yksityiskohdat menneen elämän.
    Tervehdys,

    VastaaPoista
  8. Vanhat kuvat ovat ehdottoman tärkeitä säästää jälkiolville.
    Nykyään kuvataan aivan hirveästi koska se on helppoa, mutta kuinka paljon omaa arkea ja kavereita.
    Kuinka paljon niistä tallennetaan talteen niin, että myös jälkipolvile jää katseltavaa ja ihmeteltävää.

    Samaa muoti aikaa ollaan elelty kanssasi.
    Levikset olivat alhaalta niin leveät, että joutui astumaan kaksi kertaa ennen lahteen heilahdusta =DD Niin, ja AINA oli puku ja kraka kun mentiin joraamaan. Kaikki stadin tanssipaikat tuli koluttua moneen kertaan. Oli, Hämis, Kulttis, Expo, Natsa, Kestis jne....
    Oi niitä aikoja

    VastaaPoista
  9. The first picture is the best.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  10. Maravillosa historia y preciosos recuerdos. Abrazos Orvokki.

    VastaaPoista
  11. Pulu lensi suoraan keskimmäisen pojan naamalle.

    VastaaPoista
  12. Que bellos recuerdos!
    Me alegra tu regreso.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
  13. Taivaantulet, kiitos.
    Kiva jos ja kun kilahtelu ilahdutti. En muista mistä sen löysinkään.. Menneen ajan kuvat on samankaltaisia ympäri maan, sillä muotihan oli sama, luulisin.

    Marizan, kiitos..
    Muistan nuo ihanat pitsisormikkaat, ja oli niitä ohuina nahkaisinakin - melkein pakollisina :D. Ja ne BB-mekot. Ja villatakki napitettiin selkäpuolelle. Mutta varsinainen nuorisomuoti, se se oli jotain uutta ja raflaavaa. Nykyajan silmin katsottuna varmaan aika kesyä, mutta mitään sellaista ei ollut ennen nähty.

    VastaaPoista
  14. Maxi, kiitos.
    Osta jokin edullinen scanneri, joka vastaa sun tarpeita. Siitä on sulle pitkään iloa,
    Silloin 30-luvulla ei niin vaan ostettu vaatteita kaappeihin seisomaan, vaan ne ommeltiin itse, tai ompelijalla. Ja ne tehtiin kestävksi, ja hyviksi. Ja kun Hesaan (kaupunkiin) tultiin, niin pantiin parasta päälle. :), ja sillai myös siellä pukeuduttiin.

    Turhaan haikailet 60-luvun naisellisia naisia, heitä on ollut ja on kaikkina vuosina. Ja kunakin aikakautena pukeuduttiin ajan hengen mukaisesti. Mutta silloin 60-luvulla tuli nuorille pukeutumisvllankumous rockin ja vastaavan seurauksena. Nuorilla (-aikuisilla) oli tosin samaan aikaan kahdenlaista "tapaa pukeutua"; sitä perinteistä - "lapsesta" suoraan aikuiseksi ja sitten se nuorisomuoti. Ja kukin valitsi luonteensa ja ikänsä mukaan. Esim sisareni, joka on 5,5 v. minua vanhempi, ei ikinä omaksuksunut tätä muotia, eikä edelleenkään.

    arleena, kiitos.
    Koen että minulla noi jing ja jang ovat nyt ihan väärinpäin ja se laittaa mut hieman rauhattomaksi. Uskon, että kaikki loksahtaa paikoilleen, kun vaan saisin joskus kotini kuntoon. Nyt en voi tehdä asialle mitään, joten jatkan asumista vähän "paikat vinksinvonksin" -kodissani.

    VastaaPoista
  15. Enrique, kiitos, gracias.
    Su finlandés traducción de Google es encantadoramente divertido. Pero yo lo entiendo de todas formas.

    KooTee, kiitos.
    Totta muistat noista Leviksen punttien leveydestä, ne oli hauskat. Ja silti tansseihin pukeuduttiin siististi. Nuo paikat on tuttuja, mutta avioiduin niin pahuksen aikaisin tanssihaluttoman miehen kanssa, että tutustumiset jäi vähän kesken (no, sitä harrastusta jatkoinkin sitten myöhemmin.. :). Mutta mikään ei ole samaa kuin silloin 60-luvulla.
    On ollut myös kiva kuunnella mm. näiden kuvien henkilöiden muistelevan villiä nuoruuttaan Helsingissä.. ja kuinka he löysivät kumppaninsa (aika monet löysivät hänet tansseista) jne.. Vaikka ajat oli ankeat, niin iloa he keksivät monista asioista.

    Filip, Thanks.

    Julius Revolution, gracias.

    a-kh, kiitos. Mistä ihmeestä sä sen pulun keksit? :DD Noista käsistä olkapäillä.. ?

    Remei, gracias.

    VastaaPoista
  16. Your mother is adorable in this picture, so elegant young lady! :)
    It's so nice to remember, thanks for sharing your family pictures.
    and for sure you must travel soon to Switzerland to visit your daughter!
    So wonderful place and people there is really kind.
    hugs
    Léia

    VastaaPoista
  17. Léia, thanks. And I'll promise, i'll travel soon..:D

    VastaaPoista
  18. Orvokki; myös minä löysin Hämikseltä.

    KH; pulu taisi olla tuo sinen lintu jaka häiritsee kuvien katselua.

    VastaaPoista
  19. Fabulosas imágenes llenas de recuerdos.
    Saludos.

    VastaaPoista
  20. Kiva tietää vanhempansa. Monet muistot ovat näitä vanhoja valokuvia.
    suudella.

    VastaaPoista
  21. Tunnen sympatiaa kanssasi Orvokki. Oma remonttini päättyy joskus keväällä. Menneisyyden vanhat kuvat tuovat mieleen tulevaisuutemme. Jonain päivänä meidänkin kuvamme näytetään tuolla tavoin tuleville sukupolville. Nostalgia?!

    VastaaPoista
  22. KooTee,
    minä löysin Särkältä, siellä saarella oli joskus joku kesätempaus-tanssit.
    Ja voihan hitsi, en tajunnutkaan puluksi tuota sinistä.. :D

    Javier Guri,
    gracias. Me alegro de verte en mi sitio.

    Laura.M,
    kiitos - gracias.

    Dual,
    grazie.

    Milena,
    minun remonttini on pientä verrattuna sinun kaaokseesi. Kuinka olet sen kestänyt - ja vielä tulet kestämäänkään?
    Meidän kuvilla ei varmaan tule olemaan samanlaista arvoa kuin entisajan kuvilla, kun niitä (vanhoja) on niin vähän jäljellä. Nythän otetaan surutta tusinoittain kuvia, hyvä kun jälkipolvi edes jaksaa kaikkia niitä katsella aikanaan.

    VastaaPoista
  23. Hienoja kuvia ja jakselemisiin orvokki, hetkinen, Sinullakin kilisee vai kiliseekö jo päässäni:)

    VastaaPoista
  24. Comme toujours beaucoup de photos
    Bonne semaine salutations
    Meilleures salutations de ...
    Résumé et texte de réflexion.

    VastaaPoista
  25. A wonderful walk back in time. Fascinating to see your parents at such a young age! Those times were so long ago...

    VastaaPoista
  26. Mustis, kiitos!
    José Ramón, gracias!
    Doug Hickok, thanks!

    VastaaPoista
  27. Rempseän iloinen kuva ystävättäristä. Pukeutuminen on naisellista ja tyylikästä.
    Olikohan niin, että vaatteita ostettiin harvemmin kuin nykyisin, mutta ne olivatkin laadukkaampia.

    Itelläni tahtoo vaatekaupasta välillä tarttua käteen hetken mielijohteessa ostettua, jos halvallakin vielä sattuu saamaan.

    Ihania on kuva muistosi.

    VastaaPoista
  28. Fine old photos, I love them. Very cute your parents.

    VastaaPoista
  29. Liplatus. Ei silloin varmaan ostettu vaatteita kuin nykyisin. Mullakin komerot pursuaa...
    Mutta on hassunkurista, kun pula-aikana vaatteet olivat pitkiä ja monimutkaisia, kun nyt yltäkylläisyyden aikana vaatteissa ei aina ole juuri paljonkaan kangasta. Vanha kansa sanookin, että pula-ajan voi ennustaa tulevan silloin kun vaatteisiin laitetaan taas paljon kangasta... Tiedä sitten.
    Kiitos kommistasi.

    Leovi, thanks.

    VastaaPoista
  30. Both are great but I especially like the top image. What a great vintage photo!

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...