maanantai 18. marraskuuta 2013

Aaltoja etsimässä

Myrsky oli ja meni, se ei juurikaan tuntunut täällä etelässä. Lähdin silti sunnuntaina rantaan katsomaan näkyisikö isoja aaltoja. Päätin ajella niin lähelle ulkomerta kuin Espoossa pääsee, eli Espoon uloimpaan kärkeen (Sommarö). Ja sieltä löysinkin aivan uuden venesataman, tosin ei sielläkään ulkomeri näkynyt. Kun seisoin laituriportin takana tuulen tuivertamana, tuli muuan mies luokseni ja alettiin puhua niitä näitä myrskystä ja veneista. Ja kun "valitin" että laitureille ei pääse ennen talven tuloa, hän kilisytti avaimia ja sanoi, että nyt pääset. Ja niin me mentiin portista laiturille.

Vitsi että siellä tuuli. Laituri oli pitkä ja märkä. Jos olisin ollut muutamia kiloja kevyempi, olisi tuuli varmasti napannut mereen :) Se oli huikea kokemus. Mutta valokuvaaminen jäi sittenkin vähäiseksi, kun piti pitää kaksin käsin myssystä kiinni. Kaveri arvioi, että tuulen voimakkuus olisi vielä ollut n. 20 m/s.

Pressut pullisteli tuulen voimasta, ja mies, joka päästi laiturille, oli tullut tarkistamaan köysiä.

Tämä laituri on puolestaan Soukasta, jossa seisoin kauan ja yritin saada pärskeitä kuvaan - juurikaan onnistumatta. Eihän näissä suojaisissa vesissä aallot ole koskaan niin isoja, mutta kovan tuulen sentään tuntee. 

x

19 kommenttia:

  1. Kyllä kuvasta huomaa, että laiturilla on tuuli tuivertanut,hrr.
    Rohkea olit, kun tuonne läksit pärskeiden sekaan kuvaamaan.

    Mukavaa maanantaipäivää!

    VastaaPoista
  2. Tuulen voima on aistittavissa kuvissasi. Märkä laituri ja kova tuuli = vaarallinen yhdistelmä :)

    VastaaPoista
  3. Komeita aaltoja ja tyrskyjä, myrskyn voima on havaittavissa. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  4. Very good compositions Orvokki.....well done.

    Greetings,Joop

    VastaaPoista
  5. Very impressive! I like to see waves and stormy sea, always attractive, even if dangerous.

    VastaaPoista
  6. Heel mooi om zo ook een andere kant van het water te belichten.

    VastaaPoista
  7. A beautiful and spectacular waves.
    Halaus

    VastaaPoista
  8. Hienosti sait tuulen vangittua kuviisi, olet taitava kuvaaja!

    VastaaPoista
  9. Tyrskysi Soukassa ja Sommarössä sentään vähän enemmän kuin Haukilahden rannassa, jonne mekin lähdimme aaltoja metsästämään :) Kyllä noista kuvista tuulen jo aistii!

    VastaaPoista
  10. On ollut tuulta, tyrskyjä ja myllerrystä.
    Jännittävää minusta kunnon aallokot, pidän niistä.
    Mutta eriasia on kun myrsky tekee usein tuhojaan, se ei kiva tietty.
    Itsekin rannalla viivyin eilen ja oli tukka päästä irrota.
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  11. the wind must be strong and you made impressive beautiful images §happy week

    VastaaPoista
  12. Tus buenas fotografias estan demostrando que la llegada del invierno está muy proxima.
    Abrazos

    VastaaPoista
  13. Very dramatic pictures, all great shots :)

    VastaaPoista
  14. Spectacular and impressives images. These waves are great.
    Congratulations
    Hugs

    VastaaPoista
  15. Buenas fotografias y excelentes olas marinas, unos azules muy bellos.

    Saludos.

    VastaaPoista
  16. Upea meri tuossa yläkuvassa, ja väri, kerrassaan!!!!! Kyllä on tyrskytin vaikuttavia.

    VastaaPoista
  17. That second photo is really wild. Impressive!

    VastaaPoista
  18. It looks strange that the water can be so strong with such low waves.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  19. Revolt is the water :))
    Good photos.
    a kiss.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...