sunnuntai 25. elokuuta 2013

Saaristoristeily

Jostain syystä en ehtinyt ajallan postata tätä saaristoristeilyä, jonka teimme kolme viikkoa sitten sunnuntaina. Mutta kun tänään on yhtä aurinkoinen ja sinitaivainen sunnuntai, niin menee tämä tässä välissä.
Saaristovene on kuvattu joskus aiemmin joku arkipäivä, se näyttääkin niin tyhjältä :) Risteilykierros kestää kolme tuntia ja matkalla on saaria, joissa voisi viettää 3 tai 6 tuntia odottaen seuraavaa laivaa ja parissa saaressa on telttailumahdollisuus. Me ei jääty tällä kertaa laivasta, vaan istuimme täyden kierroksen mukana.

Yllätyksekseni oli jo pitkä jono laiturilla, joten puolet ajasta jouduimme istumaan veneen sisällä (eikä siellä oikein voinut kuvata:), kun yläkerroksen paikat ehtivät täyttyä. Mutta tilaa löytyi sen jälkeen kun osa ihmisistä jäi saarille.

Tietenkin kuvaan veneitä. 
Eräässä poukamassa oli melkein merirosvolaivan näköinen purjevene.


Siinä mennään kilpaa ja lujaa.

Ensimmäisen kerran näin näitä surffilautamelojia.


Paluu lähtoläituriin, jossa toiseen kierrokseen menijät jo odottavat.

Ihmettelen, etten ole aiemmin tehnyt tätä risteilyä, tai vaikkapa jäänyt päiväksi johonkin saareen, esim Vasikkasaareen, vaikka asun kivenheiton päässä tästä lähtölaiturista. No, kerta se oli ensimmäinenkin, mutta ei varmasti viimeinen, tosin tokko enää tänä kesänä.

M/s  Tuulikki tekee tämän kierroksen Kivenlahdesta kolme kertaa päivässä (klo 9.00, 12.00 ja 15.00) kesäkuukausina  joka päivä (ei maanantaisin) ja elokuun puoli välistä vain viikonloppuisin.
saaristoveneiden_aikataulut


One fine Sunday in August we were in boat cruise in Espoo archipelago.
The cruise lasts for 3 hours, and the boat stops at several islands, so it is also possible to go ashore and spend three or sex hours there, or some of the islands have camping and you can be there for many days.

x

25 kommenttia:

  1. Kävin joku kesä montakin kertaa ja lähdin just samasta paikasta. Sen jälkeen lähtemiset ovat jääneet, vaikka jokainen kerta aiemmin oli niin valtavan ihana kokemus, että hurahdin siihen ihan täysin.
    Tuonne lähtöpaikalle on kyllä mentävä ajoissa, jos matkustajamäärä kasvaa vielä lisää. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Precioses fotografíes i grans moments.
    M'encanten els vaixells, l'aigua...
    Abraçades!

    Kauniita kuvia ja hyviä hetkiä.
    Rakastan veneet, vesi ...
    Halauksia!

    VastaaPoista
  3. Eine solche kleine Kreuzfahrt ist sehr beruhigend und erholsam. Eine sehr schöne Bilderreise, danke...

    Grüsse aus der Schweiz

    Hans-Peter

    VastaaPoista
  4. Very wonderful pictures of boat cruise in Espoo archipelago. Thank you very much dear friend Orvokki for sharing with us !!!
    Happy Sunday !!!

    VastaaPoista
  5. I would love to do this cruise as well, what a fun time!Your pictures are beautiful, perfect sunshine!
    hugs
    Léia

    VastaaPoista
  6. I lovely serie photo's Orvokki....nice done.

    Greetings, Joop

    VastaaPoista
  7. I think you spent a wonderful day with this cruise, beautiful weather !
    wish you a lovely sunday

    VastaaPoista
  8. Good story orvokki. There are boats of all kinds :))
    Sure it was a great day.
    Good Sunday.
    Un beso.

    VastaaPoista
  9. Wonderfull fotos, best regard from Belgium.

    VastaaPoista
  10. Pirskatti kun rupes tekemään mieli laineille;)

    VastaaPoista
  11. Upeita merellisiä tunnelmia! Eikös tuo ylimmän kuvan "saaristolaisvene" ole entinen Korkeasaaren vesibussi?

    VastaaPoista
  12. Suppailu, surffilautamelonta on tämän kesän hitti. Hauskalta se näyttää. Kesäisiä, merellisiä tunnelmia kuvissa.

    VastaaPoista
  13. Muutama tunti merellä aurinkoisena päivänä...kuulostaa kivalta.

    Hienoja kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  14. wat een mooie plaats dat is heerlijk genieten daar.

    VastaaPoista
  15. Menee... Ja bensaa palaa, mutta näkyy ekologisempaakin liikkumista, hidasta tosin.

    VastaaPoista
  16. Oli kauniin raikkaan näköistä, kuten merituulissa aina. Mikäpä kauniimpaa kuin laineilu, aallot ja tyyni kesä.

    VastaaPoista
  17. Meri ja laivat saavat aina ihailuni! Surffilautamelonnasta en ole ikänä kuullutkaan! Nyt näin!

    VastaaPoista
  18. er det der du lever? kjempe fin plass !

    VastaaPoista
  19. Dirk - Ja, jeg bor rett ved havet, i nærheten av den båten dock. Hver dag ser jeg havet, men jeg har ikke en båt.

    VastaaPoista
  20. Betunia - kuulin tuoloin, että osa ihmisistä on joskus joutunut odottamaan seuraavaa lauttaa. Näin eritoten helleviikonloppuisin, arkena on aina tilaa.

    JPK - saattaa olla, en tiedä. Muistuttaa ainakin vanhaa korkeasaaren lauttaa, mutta olen nähnyt tämän täällä ristelemässä jo niin monta vuotta että vanha muisto hämärtyy.

    VastaaPoista
  21. Estupendo los reportajes que haces, en esa naturaleza
    tan desbordante de la que disfrutas.
    Un saludo, Ángel

    VastaaPoista
  22. Kiitos hyvänmielen kommenteistanne.
    Thanks all of you for your lovely comments.

    VastaaPoista
  23. Marvelous photos of the ships and the people on the water. Great !
    Best regards, Synnöve

    VastaaPoista
  24. Great series! Would love to do the boat tour.

    VastaaPoista
  25. Ihanat maisemat näissä kuvissa. Saaristolaivasta tuli mieleen kauppalaiva, ollessani purjehdusleirillä 70-luvulla, se oli tosi "jännä" juttu :)

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...