tiistai 17. tammikuuta 2012

maalla kaupungissa




Olin tänään IKEAssa, lähes naapurissa, matkaa vain n. 15 km sisämaahan päin. Mutta jo matkalla oli aivan valkoista, puutkin runsaassa lumihuurteessa. En huomannut kuvata perillä, niin puolessä välin kotia ajoin jonnekin pois kehältä, ja siellä oli peltoa, tosin ei enää ihan niin valkoisia puita. Mutta kuitenkin, runsaan 6 kilsan päässä kotoani on näin maalaistunnelmaa.



Tämä kuva on taas kotinurkiltani. Kun ei ole vähään aikaan poistunut merialueelta, sitä yllättyi kuinka erilaista maisema voi olla ihan muutaman kilometrin päässä.
Ilma oli pilvinen, näinköhän alkaa sataa lunta..


11 kommenttia:

  1. Onhan siellä merenrannassakin jo ihan talvisen näköistä. Luulenpa, että vielä tulee kinoksia teillekin, talvihan on oikeastaan vasta alussa, kun se viivytteli ensin.
    Täällä Salpausselän päällä on jo kunnolla, enempää en toivo. Nyt just on mahdottoman kaunis paksu lumikerros puissa ja maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sataa just nyt kunnon lunta, ja on sitä jäänyt jo puihinkin. Huomenna on sitten ehkä yhtä kaunista kuin muuallakin. Olin todella yllättynyt kuinka kaunista oli niin lähellä. Valkoisuus alkoi enetä mitä kauemmaksi pääsin merestä, kuten nuo "maalaiskuvat" todistaa. Sitä se teettää kun vähän liikkuu kauas, mutta ne duunit.. :D

      Poista
  2. Lunta luvassa varsinkin rannikolle...onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on jo tullut, ja on niiiin kaunista, kun katuvalot valaisee niitä valkoisia puita. Hoppas, että on edelleen huomennakin..:D

      Poista
  3. Me gusta mucho la primera foto. Abrazos Orvokki.

    VastaaPoista
  4. I really like snow and nature but in the city it is less attractive.

    Greetings,
    Filip

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Maalaismaisemaan tuo lumi tuntuu sopivan luontevammin kuin kaupungin kaduille. Tornitalon yläkerroksesta on varmaan hienot maisemat.

    VastaaPoista
  6. On todella kaunista talvimaisemaa.

    VastaaPoista
  7. You live in a paradise ... I have never seen snow only once ... so I think it ...
    Thank you for showing so much beauty.
    A hug.

    VastaaPoista

  8. · What a wonderful landscapes. As Remei said, you are in a paradise.

    · hugs

    CR & LMA
    ________________________________
    ·

    VastaaPoista
  9. Kivaa kun on puhdasta uutta lunta puitten koristeena, mutta nyt uhkaa tulla taivaalta liikaakin, alkaa tiet puuroutua, ihmettelen, miten lastenrattailla tai rollaattoreilla kukaan pääsee mihinkään liikkumaan.
    Toisessa kuvassa on hieno rivistö puita, liekö istutettu pehmentämään maisemaa, kun siinä menee tuo voimalinja...

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...