arleenan sanomat -blogin arleena haastoi vastaamaan 11 kysymykseen.
Haasteen
säännöt ovat seuraavat: Vastaa saamiisi kysymyksiin,
keksi uudet 11
kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin
ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä.
Arleenalta saadut kysymykset ja mun vastaukset:
1. Miten asut, omakotitalo, rivitalo, kerrostalo ?
Kerrostalossa, meren äärellä.
2. Mikä on seuraava hankinta kotiisi ?
Taitaa se olla ruokapöydän alle menevä matto.
3. Minkä harmittavan ostoksen olet tehnyt kotiisi tai itsellesi ?
Turhan monia käyttämättömiä vaatteita, olen impulssiostaja, ja palautan, jos ehdin päättää palauttamisesta ennenkuin aika umpeutuu.
4. Mikä taas on ollut ilahduttavan onnistunut ostos ?
Sohva, tykkään kun nyt on nurkassa divaanisohva.
5. Keräätkö jotain ?
Mä olen periaatteessa lopettanut kaiken keräilemisen, mutta en voi kuitenkaan aina vastustaa sinisiä, tai puhtaan lasin värisiä pulloja.
6. Mieluisa harrastuksesi ?
Kyllä se tanssiminen on se mieluisin, vaikka se nyt on vuoden aikana jäänyt hieman vähäisemmälle olosuhteiden pakosta.
7. Minkä asian tai taidon haluaisit oppia ?
Haluaisin olla oikein hyvä kamerankäyttäjä - niin, ja photoshop-taituriksikin haluaisin.
8. Paras katsomasi elokuva ?,
Krääk, sitä en nyt muista. Katson aika vähän elokuvia telkusta, ja milloinkahan olisin viimeksi ollut oikeassa leffassa.
9. Kukka tai kukat, jotka ostat seuraavaksi tai toivot saavasi ?
Gerbera on ympäri vuoden mieluisin, ja sitten tietenkin ne orvokit. Sain viimeksi orkidean, ja ehkä ostan itselleni niitä lisää. Ne on helppohoitoisia tällaiselle kasviporopeukalolle.
10. Väri, jota et hankkisi vaatekaappiisi ?
Vihreä. .
11. Mikä on lempiruokasi ?
Pistit pahan. Se on mielialan mukainen juttu (ajattelen usein, ettei vatsa tiedä mitä suuhun laittaa ..:). Mutta oikein hyvät lihapullat on aikas hyviä, ja lihapata.
Ja tässä minun uudet 11 kysymystä:
1. Mikä saa sinut tuulettamaan, eli ilostumaan yli kaiken?
2. Mistä tulet niin vihaiseksi, niin vihaiseksi, että?
3. Mkä on mieluisin kuvauskohde, jos ja kun valokuvaat?
4. Tervehditkö naapureitasi / saman tien varrella asuvia?
5. Otatko katsekontaktin vastaantulijoihin, kun olet ulkoilemassa?
6. Oletko hame vai pitkäthousu -ihminen?
7. Osaatko tanssia?
8. Oletko käynyt lavatansseissa?
9. Entä karaokebaareissa?
10. Mikä on pisin aika kun et ole käynyt bloggerissa (tai vastaavassa)?
11. Mikä sinusta tulee isona?
Ja nämä 11 bloggaajaa haastan vastaamaan niihin:
Famu Falsetissa
TeeTee