torstai 22. syyskuuta 2016

Erilainen tanssihetki / Different dance time


Olipa tanssikokemus eilen illalla. Ensinnäkin kolmen vuoden paussin jälkeen Pavilla ja vihdoinkin (jippii) tavattiin Mummin matkassa -blogin Innan kanssa, vaikka jo liki 2 vuotta olimme sitä suunnitelleet. Mutta että mä tanssisin miehenä Tulosen Hitaan Valssin -opetuksessa (joka oli tuntia ennen varsinaista tanssi-iltaa), sitä en ollut suunnitellut. Miehiä ei ollut tarpeeksi, joten jouduimme olemaan akkapari. No, ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollutkaan, etenkin kun kuvioissa oli vain 3+3 askelta puoleen ja toiseen. Ja hyvin Inna perässä pysyi. Itse ensin vähän takeltelin väärän sukupuolen askelissa ja väistelykin hieman takkuili… :).

Olen pitänyt pitkää paussia tansseissa käymisessä. Tämä oli minun toinen Pavi-ilta viikon sisällä, ja en voi muuta sanoa, kuin että oli taas hurjan kivaa. Ei se tanssitaito ole minnekään kadonnut, vaikka taukoa on ollutkin.

Eli ilta oli onnistunut, tutustuin tosi tosi kivaan Innaan (kuinka jonkun kanssa tuntuukin, että oltaisi tunnettu toisemme iät ajat jo heti ensinäkemältä), ja tanssin tosi paljon, jaloissa se tuntui vielä tänä aamuna. On vissiin alettava taas ne jokaviikkoiset tanssimenot ja jos vielä jaksais harrastuskurssejakin. Kunnon päälle se ainakin tekis terää.

Käy lukasemassa Innan ajatukset eilisestä illasta täältä.


Last night I was in dance hall, for a long time (I've had a break of dancing approximately 3 years). I met one blog friend for the first time, a woman in "Mummin matkassa" -blog named Inna. She is very happy and nice woman and she wants to learn to dance very much.

In the dance place there was at first dance course (slow waltz), and when there was not men enough, I had to be a male dancer.
At first it was very strange, but when slow waltz is easy to dance (only 3 + 3 steps) so the dance was a success and Inna was followed well by me. And we had a lot of fun.

I dance a lot throughout the evening, and even today it felt in the legs. Now, I have to continue to dance hobby - again.

35 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun on tanssitreffejä :-) Kuulostaa ihan nuoruudelta...

    VastaaPoista
  2. El baile tiene que ser un estupendo revitalizador del cuerpo y un buen antidepresivo,la música ya lo es...
    Un abrazo, que disfrutes!

    VastaaPoista
  3. Fantastic. So you like to dance :-)

    VastaaPoista
  4. Perhaps you could start a CLOG BLOG! No--- sorry about that. Cute figures.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ... no there are no clogs. They are thrown into a corner, when you start to dance.

      Poista
  5. I don't think that couple in the first pic will be dancing for a while. :-)

    VastaaPoista
  6. How lovely. I hope you can continue to dance.

    VastaaPoista
  7. Muy divertido y bonito. Besetes.

    VastaaPoista
  8. A dança não faz o meu género além de não saber dançar nem ter jeito para tal.
    Um abraço e bom fim-de-semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  9. I love to dance even though I do not do i often!
    It is a great exercise and lots of fun!
    Enjoy your new hobby!
    : )

    VastaaPoista
  10. It must feel really nice to start up with your hobby again.

    VastaaPoista
  11. Sympathetic image of this entry.

    I am glad what that again, you return to resume the dancing, because it is a good form of exercise and to the chords of music you can also enjoy.

    Kisses

    VastaaPoista
  12. Después de una noche de baile siempre es bueno sujetar las piernas para saber donde están y no acabar como la segunda toma con cada parte del cuerpo por su lado.

    Saludos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A continuación, te sientes vivo, cuando el dolor en el cuerpo después de haber hecho algo agradable. :D

      Poista
  13. I'd be out of my depth trying to dance. That first shot has a whimsical feel to it.

    VastaaPoista
  14. Villit askeleet. Suhtautumiseni Paviin on lähinnä poliittinen, mutta ehkä olen vain kateellinen tanssitaitoisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä Pavilla edes tiedosta tuota poliittista asiaa. Se on jo taka-alalle jäänyttä aikaa. Ehkä se on sitä kateutta… heh

      Poista
  15. Jag älskar dans!
    Roliga blomkrukor!

    VastaaPoista
  16. kuulostaa mukavalta! Itse en ole koskaan oppinut tanssimaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ON mukavaa.. eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia.

      Poista
  17. Great you are dancing again, always a lack of men indeed...

    VastaaPoista
  18. Tanssiminen on ehkä kivoin tapa kohottaa kuntoa :)

    VastaaPoista
  19. Boa tarde, voltou a dançar o que é maravilhoso, dançar é saudável, liberta a alma, as fotos são perfeitas,
    Bom fim de semana,
    AG

    VastaaPoista
  20. Tanssiminen on kivaa ja tanssisin vieläkin, jos selkäni vain antaisi myöden..
    Mutta on se vaan niin kivaa hyötyjumppaa!

    VastaaPoista
  21. Hymyilin otsikon ja ensimmäisen kuvan näennäestä ristiriitaa :) En koskaan oppinut tanssimaan, salaa olen kateellinen niille jotka osaa.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Muy divertidas. Me encantan...Estupendas fotos amiga !!!!
    Besos.

    VastaaPoista
  24. Kivaa oli! Ja jännää - ja rohkeata - toteuttaa yli kuusikymppisenä sokkotreffit :):) Tanssimista jatketaan - yhdessä ja erikseen :):)

    VastaaPoista
  25. Sorrir e dançar são prazeres para a alma. Os dois unidos em melodia, não há igual.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen kommentistasi.
I really appreciate your comment.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...